Arkisto: helmikuu 2020

Made in Abyss: Matkan aamunkoi (v0)

· Elokuvat, Made in Abyss
25
0


Tässä esiversio ensimmäisestä Made in Abyssin kertausleffasta. Enemmän tai vähemmän uutta sisältöä tässä tosiaan on ehkä sellaiset neljä tai viisi minuuttia: elokuvan alussa esitellään sarjan maailma hieman laajemmin kuin ykkösjakson lopussa aikoinaan ja näytetään lyhyt pätkä Lyzan menneisyydestä, kun taas loppuun on lisätty muutama uusi kertojan repliikki päättämään elokuva hieman luonnollisemmin. Kaikki välissä oleva on liimailtu yhteen sarjan ensimmäisestä kahdeksasta jaksosta; juoni on pysynyt ennallaan, vaikka mutkia on hieman oiottu ja muutama taustakappale vaihdettu mielestäni heikommin kyseisiin kohtauksiin sopiviin (ilmeisesti niin ensimmäisen jakson alkukappale Underground River kuin parissa jaksossa käytetty Hanezeve Caradhinakin haluttiin kumpikin säästää soitettavaksi vain kertaalleen elokuvan loppupäässä).

Näiden elokuvien raakiletilanne on vähän omituinen sikäli, että elokuvat itsessään ovat olleet jo tovin saatavilla Blu-raylla, mutta kukaan ei niitä ole toistaiseksi Internetin ihmeelliseen maailmaan (tai siihen osaan siitä, mistä ne löytäisin) vielä pulauttanut. Tällä hetkellä helposti saatavilla olevat lähteet rajoittuvat siis joko Wakanim-palvelun striimeihin, joissa tekstit on poltettu kuvaan kiinni, tai tekstittömiin, mutta laadultaan huonompiin nauhoitteisiin BS11-kanavan viimekuisesta TV-esityksestä. Tietenkin nuo elokuvat voisi ostaa itsekin, mutta 150 € hintalappu, johon lätkäistään vielä toimituskulut, tullin ALV-maksut ja ehkä vielä ihan oikeat tullausmaksutkin päälle, ei kuulosta kovin mairittelevalta.

No, jollain ilveellä minua taitavammat enkoodaajat osasivat silti Wakanimin eri kieliversioista yhdistellä käytännössä tekstittömiä versioita, joten lopulta tarjolla oli ihan mukiinmeneviä raakileita. Tämän julkaisun videolähde on silti melkoinen tilkkutäkki, sillä se on enkoodattu yhdistelemällä Raws-Majin ja Bebas-Rawsin raakavideojulkaisuja. Bebas-Raws pohjautuu pelkästään Wakanimin striimeihin, mutta Raws-Maji meni vielä pidemmälle ja käytännössä kasasi melkein koko elokuvan uudelleen TV-sarjan Blu-ray-raakileista käyttäen Wakanimia vain oikeasti uuteen materiaaliin. Enkoodissamme käytetään pääasiassa tuota Raws-Majin julkaisua, mutta Bebas-Rawsilta on otettu (häviöllinen, mutta kuitenkin 5.1-kanavainen) ääniraita videoon sovitettuna, pari Raws-Majin turhaan pois leikkaamaa pätkää, sekä välillä 0:03:25–0:03:35 oleva kohtaus, jossa Raws-Majin tekstienpoisto oli epäonnistunut ja aiheuttanut silminnähtävän härön kuvaan (ei tämä Bebasillakaan tosin täysin häiriötön ole).

Valitettavasti samanlaista julkaisua toisesta elokuvasta ei kuulemma kannata jäädä Raws-Majilta odottamaan, joten sen ehkä pian tulevassa esiversiossamme käytetään todennäköisesti pelkkää Bebas-Rawsin videota. Nämä versiot korvataan joka tapauksessa suoraan elokuvan levyiltä peräisin olevilla enkoodeilla sitten, kun ne jonain päivänä tulevat saataville.

Aria the Animation – 01

· Aria
3
0


Ja näin pääsemme viimein Ariankin kanssa liikenteeseen 😉 Tällä kertaa vain yksi versio, koska tämänkin sarjan Blu-ray-kuva näyttää juuri siltä, miltä suurin osa muistakin alun perin SD-telkkarien aikaan digitaalisesti animoiduista sarjoista yleensä näyttää Blu-raylla, eli ei juuri sitä SD-resoluutiota paremmalta. Pitkän harkinnan jälkeen mentiin kuitenkin 720p:llä 480p:n sijaan, jos siitä saisi silti vähän enemmän irti.