Merkkipäivän mutinoita

· Uutiset
111
0

Kalenteri näyttää taas 11. toukokuuta. Mitäpä sitä sanoisi?

Yleensä näin ryhmän perustamisen merkkipäivänä on ollut tapana katsahtaa edellisen vuoden tuotoksiin, mutta tällä kertaa tulos herättää ristiriitaisia tunteita ainakin itsessäni. Toisaalta uusi Made in Abyssin kausi saatiin menestyksekkäästi purkkiin suunnilleen siinä tahdissa kuin jaksoja tuli saataville, mutta toisaalta muiden sarjojen jaksojen kokonaissaldo jäi vaivaiseen neljään ja tässä kirjoitellessa edellisestä julkaisusta on päässyt kulumaan jo viisi kuukautta. Ei kovin mairitteleva tulos.

Jonkin verran projekteissa on tässä talven ja kevään aikanakin toki tapahtunut edistystä. Made in Abyssin kakkoskauden Blu-ray-korjaukset on tehty valmiiksi tulevaa pakettia varten ja sen erikoisjakso on osaa settauksesta lukuunottamatta myös työstetty. Olen niin ikään vähä vähältä työstänyt Steins;Gaten seuraavan jakson lukuisia settauksia suunnilleen jakson puoleenväliin saakka. Myönnettävä on kuitenkin, että ainakin itselläni motivaatio on ollut syystä tai toisesta jo pitkään matalalla, minkä vuoksi se pienikin edistys on ollut todella hidasta. En valitettavasti osaa siksi luvata, milloin päästäisiin pitkästä aikaa taas siihen vaiheeseen, että julkaisu on ylipäänsä mahdollista. Täytyy vain toivoa, että tekemiseen tulisi tässä kesän mittaan taas uutta puhtia.

Mutta niin, toivottavasti ensi kerralla palataan vähän mukavampien uutisten merkeissä. Sitä odotellessa haluan toivottaa kaikille katsojillemme oikein hyvää alkavaa kesää!

— Soulweaver

Julkaistu 11.5.2023. Kategoriat: Uutiset. Lisää pysyväislinkki kirjanmerkkeihisi. Jätä kommentti.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.