Arkisto: Aria

Vuosittainen tilannekatsaus

· Aria, JoJon eriskummallinen seikkailu, Made in Abyss, My Hero Academia, Steins;Gate, Uutiset
28
0

inFINiSubs täytti tänään 11 vuotta! Viimeisten kuukausien julkaisusaldo on valitettavasti päässyt jäämään laihaksi, mutta kuusikin jaksoa on kai parempi kuin ei mitään. Syitä hidastelulle voi toki spekuloida, mutta varmaankin tärkeimpiä tekijöitä ovat se, että pääosalle tiimistä on maistunut Guild Wars 2:n ja Final Fantasy XIV:n pelaaminen vähän turhankin hyvin, ja se, että settaustyö (varsinkin vaativampien ja aikaavievempien jaksojen osalta) on jäänyt pääasiassa Soulweaverin tontille kuormantasausyrityksistä huolimatta. Saa nähdä, koska tekstittämiselle liikenee taas aikaa vähän enemmän.

Yksittäisten projektien osalta kuuluu kutakuinkin seuraavaa.

  • JoJo: Kolmastoista jakso on käännetty ja käytännössä valmis yhtä työlästä settaushommaa (ja käännöksen tarkistusta) lukuunottamatta. SW on sitä tässä työstänyt vähän kerrallaan miltei joka päivä, mutta vielä olisi aika paljon jäljellä. Katsotaan nyt, jätetäänkö kyseisen kranaatin teksti lopulta toistaiseksi väliin, sillä se ei sinänsä ole jakson kannalta mitenkään oleellinen.
  • Steins;Gate: Tästäkin on seuraava jakso käännetty, mutta settauksiin ei ole vielä koskettu lainkaan. Luultavasti tähän päästään JoJo 13:n tai ehkä Arian loppupaketin jälkeen riippuen vähän, miten tämä päätetään priorisoida.
  • Aria: Ensimmäisestä kaudesta olisi enää yksi jakso jäljellä. Toisaalta muiden sarjojen jo aloitetut jaksot olisi mukava saada valmiiksi, toisaalta Arian viimeistely voisi avata hieman kaistaa muille projekteille. Ajatuksena on, että Arian toisen kauden kääntämistä ei aloitettaisi ihan heti, vaan vasta myöhemmin, ehkäpä alla mainitun MiA:n jälkeen.
  • Made in Abyss: Uusi kausi olisi tosiaan viimein alkamassa heinäkuussa ja tahtotila olisi päästä kääntämään sitä mahdollisimman pian – parhaassa tapauksessa samaa tahtia kuin uusia jaksoja tulee ulos. Kun muidenkin projektien tila on tosin mitä on, katsotaan nyt, mihin rahkeet riittävät. MiA on sentään ollut settauksen osalta tähän saakka hyvin kevyt, joten sitä pullonkaulaa ei tarvitsisi ainakaan kovin paljon tässä pelätä.
  • My Hero Academia: Valitettavasti Tunsen ei ole monista syistä ollut mahdollista keskittyä kääntämään My Hero Academiaa eteenpäin viime vuoden aikana, eikä Soulweaverilla ei ole samaa kosketusta sarjaan tai kaistaa ottaa lisää työtä niskoilleen, joten päätimme toistaiseksi laittaa MHA:n hyllylle. Toivotaan, että pääsemme sitä vielä jossain vaiheessa jatkamaan. Lienee myös syytä mainita, että tekijänoikeushaaskojen kantelukirje, jonka takia jouduimme ottamaan suorat latauslinkit MHA:n postauksista pois syyskuun alun tienoilla, ei liity tähän päätökseen – käännös olisi ilman noita muita ongelmia jatkunut muuten normaalisti postausten muotoa lukuunottamatta.

Näillä näkymin tosiaan varmaan kannattaa seuraavaksi odotella JoJoa. Näkemisiin!

Aria the Animation – 09

· Aria
22
0


Hyvää joulua itse kullekin! Julkaisutahti on tässä vähän päässyt hiipumaan – ei vähiten siksi, että taisin pitkästä aikaa jäädä loukkuun erääseen vanhaan tuttuun MMO:hon – mutta etenevät sarjammekin silti edelleen hiljalleen.

Tiimimme on muuten (edellisestä täysin riippumattomasti) saanut lisävahvistusta, sillä olemme saaneet avuksemme uuden settaajan, petzkun! Enkkutekstityksiä seuranneille nimi saattaa olla jo aiemmin tuttu, mutta tästä jaksosta alkaen hänen työnsä jälkeä nähdään myös täällä suomenkielisten tekstien puolella. Nyt jo käynnissä olevissa sarjoissa olen vielä itsekin settauksesta enemmän tai vähemmän vastuussa, vähintäänkin jo aiemmissa jaksoissa vakioitujen karaokejen ja tekijätekstien merkeissä, mutta myöhemmissä projekteissa saatan jättäytyä settauksesta vielä enemmän syrjään ja keskittyä pääasiassa kääntämiseen. Katsotaan, mitä tässä keksitään.

Ensi kerralla ehkä Steins;Gatea, ehkä viimein JoJon alkupakettia; jälkimmäinen on nytkähdellyt viime viikkoina entistä lähemmäs julkaisukuntoa.

Aria the Animation – 07

· Aria
10
0


Allekirjoittaneen muuttopuuhat (ja muut touhut, mille nyt on enemmän aikaa) viivästävät vähän lomailusta huolimatta tämän ja ehkä ensi kuunkin julkaisuja. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, sillä Steins;Gaten välipaketin lähestymisen lisäksi HeroAcan kolmosjaksokin on edennyt käännöksen jälkeiseen käsittelyyn ja tekee hiljalleen tuloaan.