Summer Wars

· Elokuvat, Lopulliset julkaisut
0
3


Tämmöistä tänään tarjolla. Hieman erilaisesta julkaisusta kyse tällä kertaa, sillä sen sijaan, että olisimme kääntäneet itse, käytimme virallisen suomenkielisen DVD:n tekstityksiä hieman muokaten. Suurin osa ajasta kului tekstien ajoituksen korjaamiseen ja kaikenmoisten enemmän tai vähemmän turhien kylttien, TV-otsikoiden yms. virittelyyn.

Julkaistu 26.9.2012. Kategoriat: Elokuvat, Lopulliset julkaisut. Lisää pysyväislinkki kirjanmerkkeihisi. 3 kommenttia.

  1. 1080p ei valu vaikka 2/3 jakasta paikkalla :(. No 720p latautuu hyvin ja kiitos mielenkiintoisesta julkaisusta. Saisiko näitä anime elokuva enemmänkin tänne :D?

    • Outo juttu, ainakin itse olen ollut alusta alkaen molemmissa siementäjänä ja hyvin on bitti liikkunut muille lataajille. No, toivottavasti oli kyse vain väliaikaisesta häiriöstä. Tällä hetkellä ei ole suunnitteilla muita elokuvia, mutta varmasti jossain vaiheessa kyllä taas; olisi ihan hyvä saada sarjojakin valmiiksi :p

  2. 1080p versio lähti muöhemmin illalla hitaasti ja varmasti valumaan ja on nyt tullukkin 😀
    mikä lie oli vikana. (Jään nyt ite ainakin joksikin aikaan uppimaan kun kerran sen lopulta sain läpi 😉 )

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: