Julkaistu 9.1.2016. Kategoriat: Fullmetal Alchemist: Teräsalkemisti. Lisää pysyväislinkki kirjanmerkkeihisi. 12 kommenttia.

  1. Nerdy☆Derpy☆Megane

    Lähinnä se että tämä sarja löytyy jo subattuna netistä. Käännöksessänne ei ole mitään vikaa. Itse odotan ainakin animea käännettynä, mitä ei vielä kukaan ole kääntänyt. :]

    • Kiitos palautteesta!

      Ennen tekstittämättömien sarjojen priorisointi olisi eittämättä järkevä tavoite ja onkin listattu FAQ-sivulla yhdeksi tekijäksi omassa sarjavalintaprosessissamme. Toisena kriteerinä on ryhmän oma mieltymys sarjaan, joka onkin eittämättä ainakin omalla kohdallani tässä suuremmassa osassa. Sen olemassa olevan tekstityksen tilanne on kuitenkin juuri nyt hieman hämärä. Kirjoitinkin tuon julkaisupostauksen pidemmässä versiossa, mutta olisi varmaankin ollut hyödyllisempää laittaa sekin pätkä näkymään etusivulla. Virallinen eurooppalaisten kielten kanava on siis suljettu toisen lisenssinomistajan tekijänoikeusrikkomusmerkinnän takia, joten sitä ei pysty tällä hetkellä katsomaan lainkaan.

      Nappasimme silloin vuonna 2011 aloittaessamme kaikista niistä jaksoista (paitsi viimeisestä, jota sillä kanavalla koskaan ei julkaistu) tekstitykset talteen. Periaatteessa voisimme vain julkaista ne enkoodiin yhdistettynä ja olla tyytyväisiä, mutta jo kahden ensimmäisen jakson perusteella voimme sanoa, että vaikka käännös on kelvollinen, sen laadussa on parantamisen varaa. Siksi projektin jatkaminen vaikuttaa mielestämme edelleen mielekkäältä.

      Tavoitteena on, ettei FMA:n tekeminen Clannad AS:n rinnalla hidasta tekemisen tahtiamme. Aiemmilla kerroilla, kun useampi jakso on ollut viimeistelyvaiheessa samanaikaisesti, niiden rinnan työstäminen on vaikuttanut selvästi nopeammalta kuin peräkkäin. Sen osalta seuraaviin (niihin kääntämättömiin) sarjoihin päästäisiin käsiksi suunnilleen samaa vauhtia kuin yhtä sarjaa tehdessäkin. Tietenkään en voi sanoa, miten todellisuudessa käy, mutta tähän on vähintäänkin pyrkimys.

      Toivottavasti tämä vastaus selvensi motivaatioitamme!

  2. Itsellä syy on se että FMA:n eka kausi on jo animerunkkarissa ja vaikka se onkin hyvä sarja niin en ole itse niin innokas näkemään brotherhoodia suomeksi sillä molemmissa on periaatteessa sama tarina, tosin hieman erilaisena. Toivoisin vähän harvinaisempia sarjoja suomeksi.

    • Kiitoksia kommentoinnista! Tuossa ylempänä vastasinkin sarjavalinnan perusteisiin; olemme tosiaan tietoisia, että ensimmäisen suomennoksen kannalta tämä sarja ei välttämättä olisi ollut objektiivisesti tärkein.

      FMA 2003:n ja mangan/FMA 2009:n suhteesta en olisi täysin samaa mieltä. Yleisesti ottaen sarjat lähtevät erkanemaan jo uudemman sarjan jakson 15 paikkeilla ja lopussa niiden juonilla on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa. Vuosien varrella olen nähnyt useampaan kertaan eri paikoissa kysymyksiä siitä, kannattaako toista sarjaa nähdä, jos on jo nähnyt ensimmäisen, ja yleinen mielipide vaikuttaa olevan, että kannattaa. Samaa mieltä olen itsekin. Tietenkään en voi jokaisen puolesta puhua, mutta niitä ei kannata pitää lähes samoina.

  3. Itse pidän FMA Brotherhoodia 100% parempana kuin edeltäjäänsä. Varsinkin sarjan loppu meni erittäin mielenkiintoiseksi, lukijoita/katsojia varten on oikeasti punottu harvinaisen hyvin. Minulla aluksi kesti saada mielenkiintoa sarjaan, koska en pitänyt hahmojen ulkonäköä mitenkään erikoisempana. Tästä tuli kuitenkin paras anime sovitus jonka olen nähnyt tähän mennessä. Olen tainnut nyt 4 kertaa katsoa läpi, vuorotellen eri dubeilla.
    Tästä suomentamisesta olen kiinnostunut, koska tässä oli monia erilaisia käsitteitä jotka ymmärrän englanniksi mutta suomeksi ne on vaikeampi ilmaista. Olen kiinnostunut jos pääsen joskus mukaan suomentamaan jotakin, osaan myös monenlaisia atk-taitoja, eniten olen perehtynyt graafisiin aiheisiin ja videoeditointiin.

  4. Full Metal Alchemistiahan ei enää nykyään ikävä kyllä löydy youtubesta koska se on jostain ihmeen syystä poistettu tekijänoikeussyistä.

    • Jep. Mainitsinkin tuosta siinä ykkösjakson julkaisupostissa, mutta ainakin aluksi se tieto oli “lue lisää” -linkin takana ja siksi se saattoi mennä osalta ohitse.

      • Aivan. Oletteko ottaneet tehtåväksenne subata koko sarjan? Se olisikin suuri urakka!

  5. Onko tähän nyt tulossa jatkoa? Youtubesta ei enää löydy ja tyttöystävän kanssa olisi kiva katsoa suomeksi kun häneltä ei englanti oikein tahdo taipua.

    • Se olisi tarkoitus, mutta valitettavasti nykytahdilla voi joutua odottelemaan aika pitkiä aikoja. Kyselin Larsolta ja kolmannen jakson käännöstä on kyllä työstetty jonkin matkaa, mutta sen viimeistelyyn ei päästä ainakaan ennen kuin jo jonossa olevat Clannadit on saatu ulos. Niissä taas voi mennä vielä kaikilta kiireiltä jokunen tovi 🙁

Vastaa käyttäjälle Juhis420Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: