Tokyo Magnitude 8.0

0


AniDex (torrent) · Nyaa (varatorrent) · DDL · Patch vanhoille versioille

Kas näin päättyy selviytymistarinamme maanjäristyksen ravistelemassa Tokiossa. Kiitämme jälleen kaikkia julkaisuamme seuranneita katsojia! Kuten meillä on tapana, tälläkin kertaa aiempia jaksoja korjailtiin enemmän tai vähemmän; yllä olevalla patchilla saa vanhat tiedostot ajan tasalle, ja uuden 11. jakson, tekstittömät alku- ja loppukappaleanimaatiot sekä koko sarjasta vaivaiseen 50 minuuttiin puristetun tiivistelmäjakson taas löydät torrentista tai suoralatauskansiosta.

Ohessa lyhyesti omia mietteitäni sarjan päätyttyä, jonka jälkeen hieman tietoa tulevista sarjoista.

Soulweaver:

Olin katsonut Tokyo Magnituden 8.0:n sekä ensi että viime kertaa seitsemän ja puoli vuotta ennen projektimme alkua. Vaikka muistinkin sen olleen paremmasta päästä, olin jo päässyt unohtamaan miltei kaikki yksityiskohdat, ja tilaisuuden tullessa suunnittelemani sarjan uudelleenkatsomiskierros vaihtuikin sen kääntämiseen.

Tarina itsessään oli kutakuinkin yhtä hyvä kuin sen muistin olevan, joten olen lopulta tyytyväinen, että pääsimme tarjoamaan siitä suomenkielisen version. Typesettingin määrä tuli hieman puun takaa – tämä oli luultavasti sen suhteen tähän saakka vaativin projektimme – mutta sen eteen tehtiin töitä, ja toivottavasti se näkyi 🙂 Tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa eteenpäin.

Ja millä muulla eteenpäin jatkettaisiinkaan kuin Made in Abyssin ensimmäisellä jaksolla? Viime viikolla ajoitus ja enkoodi olivat vielä vähän vaiheessa, nyt jakso odottaa enää käännöksen oikolukua. Made in Abyss on itsessään mukavan kevyttä vaihtelua TM8:lle, sillä siinä ei kovin paljon typesettaukselle ole tarvetta 😀 Anotherin kolmosjaksoa olemme myös katselleet hieman eteenpäin siltä osin, kun tämän viimeistelyltä olemme ehtineet.

Eikä tietenkään sovi unohtaa, että MiA:n rinnalle käynnistyy tämän projektin päätyttyä Planetarianin loppupostauksessa vihjailtu aikamatkustusaiheinen tieteisseikkailu Steins;Gate! Discordin puolella helponpuoleinen vihjeeni murrettiinkin jo aiemmin; en ollut kovin yllättynyt :p Projektin alkuun saattaa vielä mennä tovi, sillä valmiina ei ole vasta kuin parin jakson enkoodi ja alkukappaleen käännös, mutta palailemme asiaan sitten, kun olemme päässeet kunnolla vauhtiin. (Muistelisin, että S;G taas ei ole kovin ystävällinen settauksen määrän suhteen; saa nähdä, tuliko tässä hypättyä ojasta allikkoon ^_^”) Ehkä on vielä liian aikaista miettiä 24 jakson päähän, mutta sanottakoon nyt kuitenkin, että ajatuksissa on niin ikään kääntää aikanaan myös sarjan elokuva, IBM:n kanssa tehdyt nettispesiaalit sekä viime vuonna esitetty sivu- ja jatko-osa Steins;Gate 0.

Julkaistu 1.2.2019. Kategoriat: Lopulliset julkaisut, Tokyo Magnitude 8.0, avainsanat: . Lisää pysyväislinkki kirjanmerkkeihisi. 2 kommenttia.

  1. Pekka-Jorma Mäkinen

    Kiitokset! Nyt on koko sarja katsottu. Jakso 10:ssä ei jostain syystä näkyneet teksitykset, vaikka kaikissa muissa näkyi. Katselin VLC:llä jaksot.

    • Kiitos julkaisujemme tukemisesta!

      VLC:llä ei ole koskaan ollut animepiireissä kovin hyvää mainetta juuri siksi, että siinä monimutkaisemmat tekstitykset ovat aina toimineet kehnosti ja ilmeisesti toimivat edelleen, vaikka parannuksia niiden toistamiseen on kuulemma tehtykin. Kymppijaksossa oli erityisen paljon settausta erityisesti luokkahuonekohtauksen kohdalla, joten se varmaan onkin tuosta paketista “hankalin” jakso tekstityksen osalta.

      Ihan ensimmäisenä tarkistaisin, että soittimesta on varmasti käytössä uusin versio. 3.0.6-version latailtuani ja sillä testattuani tuo jakso näyttäisi kyllä minun koneellani toimivan pääasiallisesti oikein – mitä nyt liikkuvat kyltit vaikuttavat olevan sen verran liian suuri haaste, etteivät näy kokonaan, vaan vilkkuvat osan ajasta. Mikäli uusinkaan versio ei kuitenkaan toimi ja/tai et ole erityisesti kiintynyt käyttämään VLC:tä jatkossakin, on mahdollisesti helpompi ja parempi vaihtoehto vaihtaa soitinta tämän suhteen paremmin toimivaan; esimerkiksi MPC-HC ja MPC-BE (Windowsille), mpv (kaikille isoille alustoille) ja IINA (MacOS:lle) ovat oikein varteenotettavia vaihtoehtoja.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: