Arkisto: Elokuvat

Kotonoha no niwa – Sanojen puutarha

· Elokuvat, Lopulliset julkaisut
0
0


Tässä viimein tämä elokuva, joka melkein vuosi sitten jo luvattiin. Monenlaiset viivästykset ravistelivat käännösprosessia kaikissa sen vaiheissa, mutta valmista tuli silti.

Pokémon: Mew ja auran sankari Lucario

· Elokuvat, Lopulliset julkaisut, Pokémon
0
3

lucario_head


Kuten luvattiin, tulossa oli annos jotain aivan muuta. #finsub-kanavalla oli aikanaan puhetta siitä, kuinka kahdelle dubbaamatta jääneelle Pokémon-elokuvalle olisi syytä tehdä jotain, ja lupauduin itse henkilökohtaisesti korjaamaan tilanteen tavalla tai toisella. Nyt on ensimmäisen puuttuvan elokuvan suomennos viimein valmis.

Tiedostoissa on kaksi tekstitysraitaa, joista ensimmäinen ja siten myös oletuksena käytettävä raita käyttää japaninkielisiä henkilöiden ja Pokémonien nimiä, kun taas toinen raita käyttää suomenkielisessä dubissakin käytettyjä englanninkielisiä nimiä. Jälkimmäiseltä raidalta on myös karsittu muutoin englanninkielisten nimien yhteydessä epätavallisilta kuulostavat japanilaiset nimien pääteliitteet. Muutoin molemmat raidat ovat käytännössä sama, #pocketmonsters:n englanninkieliseen käännökseen pohjautuva käännös. Ajoitus pohjautuu Ryuu-Roguen julkaisuun, joka oli käytännössä hieman muokattu versio #pm:n käännöksestä; #pm julkaisee edelleenkin tekstityksensä kuvaan poltettuina.

Käännämme sen toisenkin puuttuvan elokuvan (Pokémon Ranger ja meren prinssi Manaphy) aikanaan, mutta ei kannata ihan heti odotella 🙂

Niin, ja menkää lukemaan Keyn Rewrite, jos ette vielä ole sitä tehneet ja englannin kieli ei haittaa. Varsin upea visual novel; voipi olla, että juurikin sen takia on vähän hitaammin tullut taas työstettyä tekstityksiä :p

Summer Wars

· Elokuvat, Lopulliset julkaisut
0
3


Tämmöistä tänään tarjolla. Hieman erilaisesta julkaisusta kyse tällä kertaa, sillä sen sijaan, että olisimme kääntäneet itse, käytimme virallisen suomenkielisen DVD:n tekstityksiä hieman muokaten. Suurin osa ajasta kului tekstien ajoituksen korjaamiseen ja kaikenmoisten enemmän tai vähemmän turhien kylttien, TV-otsikoiden yms. virittelyyn.

Fullmetal Alchemist: Murheen kukkulan, Milosin, pyhä tähti

· Elokuvat, Fullmetal Alchemist: Teräsalkemisti
0
3


Tätäkin näköjään väännettiin kolmisen kuukautta, mutta vihdoin tuli valmista! Sinänsä melkoinen kokemus, sillä aiemminhan emme ole yhtään elokuvaa vielä kääntäneet, ja kahden tunnin pätkässä on yhtä paljon työtä kuin viidessä tai kuudessa normaalissa tv-sarjan jaksossa 😀 Käännös pohjautuu UTW:n käännökseen sekä viralliseen Yhdysvaltain julkaisun tekstitysraitaan.